Diagnoosi

Miten MDS diagnosoidaan?

Vaikka paljon tietoa saadaan tutkimalla potilaan veri, useimmiten täytyy tutkia verisolujen alkulähde luuytimessä, jotta saataisiin lisätietoa potilaan luuytimen toiminnasta. Luuydintutkimuksessa luuytimestä otetaan imunäyte ja kudosnäyte.

Näytteistä tehtyä analyysiä käytetään useiden tautiryhmien diagnosoinnissa, ja näytteistä voi tehdä muun muassa kromosomitutkimuksen.

IPSS-ennusteluokitus

Monet lääkärit käyttävät erityistä luokitusjärjestelmää MDS:n vaikeusasteen määrittelemiseksi. Luokituksen lyhenne on IPSS (International Prognostic Scoring System, kansainvälinen ennustearvion pisteytysjärjestelmä). Lääkäri laatii MDS:n hoitosuunnitelman, joka perustuu IPSS-pisteytykseen, potilaan taustatietoihin ja lääkärin itse tekemiin havaintoihin.

IPSS-luokituksessa sairaus “pisteytetään” kolmen indikaattorin perusteella, jotka on hyvä tuntea, voidakseen paremmin ymmärtää miten MDS saattaa edetä. Jokaisen indikaattorin vaikeusaste arvioidaan, ja laskemalla annetut pisteet yhteen saadaan kokonaispistemäärä. Käytetyt indikaattorit ovat:

  • blastisolujen osuus luuytimessä (blastisolut ovat epäkypsiä soluja)
  • luuytimen solujen kromosomimuutosten tyyppi, jos muutoksia on
  • yhden tai useamman verisolutyypin niukkuus (sytopenia)

Myelodysplastisen oireyhtymän diagnoosi ja tietoa IPSS-luokituksesta

Pistemäärän perusteella MDS luokitellaan johonkin neljästä riskiluokasta:

  • Pieni riski
  • Keskikorkea-1
  • Keskikorkea-2
  • Suuri riski

Kahdesta ensimmäisestä luokasta voidaan käyttää nimitystä pienemmän riskin ryhmä ja kahta jälkimmäistä kuvata suuremman riskin ryhmäksi.